Palvelut lattioille

Lattiamateriaaleja on nykymaailmassa paljon, ja vähintään saman verran löytyy hoito-ohjeita niille. Kaikkien lattioiden hyvinvoinnin kannalta on tärkeintä, että lattiaa puhdistetaan riittävän usein. Imurointi, oikealla, juuri kyseiseen pintamateriaalin sopivalla suulakkeella, on ehkä kaikista yleisin puhdistusmenetelmä. Siihen onkin syytä panostaa, koska esimerkiksi eteisiin kantautuu jalkineiden mukana hiekkaa ja pieniä kiviä – jos niitä ei poisteta säännöllisesti, lattiamateriaalin pintaan saattaa syntyä naarmuja. Tällaiset vauriot, ensinnäkään eivät miellytä silmää, mutta ennen kaikkea nämä vauriot vaikuttavat lattian teknisiin ominaisuuksiin – esim. vedenkestävyyteen.


Valtaosan lattioista saa puhdistaa nihkeäpyyhintä-menetelmällä. Jos ei ole juuri kyseiseen lattiaan tarkoitettua puhdistusainetta saatavilla, on käytettävä puhdasta vettä. Väärällä puhdistusaineella saa helposti vahinkoja aikaiseksi. Toinen yleinen lattianpesuvirhe on pesuaineen yliannostelu, mikä tekee lattioista tahmeat ja näin lika kerääntyy lattianpinnoille vielä enemmän.


Jos lika on jo pinttynyt lattiapinnoille, on viimeistään aika pyytää ammattilaiset apuun. Toki tulisimme mielellään jo ennen kun tilanne on korjaamaton. Esimerkiksi linoleumilattia on herkkä imemään pintaan väriä, esim. nihkeä punainen muovikassi unohdettuna beigelle lattialle jättää pysyvän jäljen.

Kaikkia jälkiä emme mekään valitettavasti pystyy enää kokonaan, tai poistamaan, mutta teemme parhaamme, että lattia pysyisi palveluksessanne vielä mahdollisimman kauan ja mahdollisimman hyvännäköisenä.


Ole rohkeasti yhteydessä, ja löydämme juuri teidän lattioillenne sopivan käsittelyn, ja sopivan palveluvälin. Myös kertaluonteiset palvelut lattioille onnistuu! Tästä yhteystietoihin.

imurointiNihkeäpyyhintäKoneellinen pesuMekaaninen puhdistusHarjapesuVahan poistoVahausTekstiilipesuHöyrykone
Parkettixxxx
Laminaattixx
Laattaxxxxxx
Mattoxxx
Vinyylikorkkixx
Betonixxxxx
Linoleumixxxxxxx*
Lasixx
Marmorixxx
Sisalxx
Kivixxxxx
Puulattiax
Terassi (komposiitti)xxxx
Terassi (painekyllästetty puu)xxxx
Vinyylixx
Korkkix
x* – lattiapesuksi tarkoitetulla mikrokuitusuullakkeella